VASEMMALLA (kuvat: Vanessa Riki)
PAIKALLISHALLINNOT PAINIVAT KASVAVAN JÄTEONGELMAN KANSSA
Kasvanut pakolaisten määrä näkyy Turkissa jäteveden, yhdyskunta- ja sairaalajätteen lisääntymisenä. Laittomien kaatopaikkojen lisääntyminen on iso riski ympäristölle ja vesivaroille. Lisäksi lisääntynyt näkyvä roskaaminen asuinympäristössä saattaa aiheuttaa myös kitkaa paikalisten kanssa. Erityisesti paikallishallinnolle, lisääntynyt jätemäärä merkitsee valtavia haasteita jätteiden kuljetukselle, käsittelylle ja loppusijoitukselle.
Gaziantepin 2,2 miljoonan asukkaan kaupunkiin muutti noin viiden vuoden sisällä (2013-2018) 550 000 Syyrian pakolaista ja jätteen vuosittainen määrä kolminkertaistui. Vuonna 2018 määrä oli 650 000 tonnia, 100 000 tonnia enemmän kuin edellisenä vuonna. Normaali kasvu olisi ollut noin 30 000 tonnia, toteaa Gaziantepin kunnan ympäristöinsinööri Gökhan Yaman. Tämän odotettiin toteutuvan vasta vuonna 2028 ja kaupunki on joutunut rakentamaan uusia kaatopaikkoja suunniteltua aiemmin.
Yaman kertoo, että he ovat käyttäneet 70 miljoonaa Turkin liiraa ympäristövaikutusten vähentämiseen ja ympäristöpalvelujen parantamiseen, jätteensiirtoasemiin, jätevesi- ja jätteenkäsittelylaitoksiin sekä kaatopaikkoihin.
”Pelkästään jätehuoltoon olemme käyttäneet 30 miljoonaa TL vuosina 2015–2018”, Yaman kertoo.
Näillä rahoilla he rakensivat vuonna 2018 kaksi uutta kaatopaikkaa, jotka alun perin suunnittelivat rakentavansa vuoteen 2025 mennessä. Kohteet rakennettiin nykyaikaisella tekniikalla, keräysjärjestelmällä ja suotoveden käsittelyllä.
Gaziantepin vanha kaatopaikkaa uudistettiin muun muassa kaasunkeräyksellä. Tästä saadut kaatopaikkakaasut hyödynnetään energiaksi. Noin 16 000 kotia saa tästä sähköä. Uusi kaatopaikka on valmis käyttöönottoon (Kuvissa 1-4).
OIKEALLA (Kuvat: Vanessa Riki)
KUNNOLLISEN ASUNNON LÖYTÄMINEN ON VAIKEAA
YK:n pakolaisjärjestön mukaan 2019 noin 98 prosenttia Turkissa asuvista syyrialaispakolaisista asui kaupungeissa, kaupunkien lähialueilla tai maaseudulla, vain loput pari prosenttia asuvat väliaikaisissa majoituskeskuksissa.
Kilis ja Gaziantep sijaitsevat lähellä Syyrian rajaa. Gaziantepin kaupungissa asuu 428 779 syyrialaista pakolaista. Tilastojen mukaan Gaziantepin väkiluku oli 799 558 vuonna 2012 ja vuoden 2023 ennusteen mukaan 2 257 278 asukasta. Kilisin kaupungissa 50% kaupungin asukkaista on pakolaisia. Luvut auttavat ehkä ymmärtämään, kuinka suuri haaste on.
Kilisin ja Gaziantepin kaltaisissa kaupungeissa syyrialaisten pakolaisten määrä on ollut suuri haaste kunnille. Kaupunkipakolaiset kohtaavat suuria vaikeuksia asuntotarpeidensa ja terveyden suhteen.
Kuva 1 Perhe Kilisin kaupungissa (ylärivi vasen)
Kilisin laitamilta löytyy kaksikerroksinen, keskeneräinen rakennus, joka alakerta muistuttaa lähinnä varastotilaa. Siellä asuu Alepposta paennut viiden hengen perhe, äiti, isä ja kolme pientä lasta. Nuorimmainen on vasta neljä kuukautta vanha.
Perheen isä on saanut töitä kaupasta, mutta vaimo hoitaa lapsia kotona. Mies on töissä, mutta rahat eivät riitä ja he ovat joutuneet lainaamaan rahaa. Nainen osaa lukea, mies ei. Kumpikaan heistä ei osaa puhua turkkia. Niinpä avun saaminen, sen hakeminen tai omien oikeuksiensa tietäminen on hyvin vaikeaa.
Asuintilaa lämmittää seinän viereen sijoitettu kamina. Ilmassa on kitkerä katku. Perheellä ei ole varaa ostaa kivihiiltä, niinpä kaminassa on poltettu sen sijaan roskia ja pahvia. Tästä johtuen perheen isä on sairastunut astmaan. Perheen ”keittiö” on rakennettu levyistä, muovikoreista, kaasuhellasta ja jääkaapista. Muovipressut toimivat väliseininä. Asumuksen ainoa vesipiste on vessassa.
“Elämä on rankkaa”, toteaa nainen. “Jos me emme pysty elämään kunniallista elämää täällä Turkissa, toivon voivamme muuttaa Eurooppaan”.
Kuva 2 Perhe Kilisin kaupungissa (ylärivi keskellä)
Entinen Syyrian vapaan armeijan sotilas asuu niin ikään Kilisin laitamilla, aivan Syyrian rajalla. Miehen jalka vammautui Homsiin kohdistuneessa kemiallisten aseiden iskussa. Jalka on leikattu useampaan otteeseen sekä Syyriassa että Turkissa, mutta tästä huolimatta se jouduttiin amputoimaan polvesta alaspäin. Nyt hän käyttää proteesia.
Myös miehen tyttären jalat vammautuivat kemiallisessa iskussa.
Mies on rekisteröitynyt Syyrian pakolainen, mikä takaa hänelle ilmaisen terveydenhoidon ja lääkkeet. Hänellä on kuitenkin ollut vaikeuksia saada vammaisen pakolaisen status, joka toisi hänelle hänen työkyvyttömyytensä vuoksi suuremman rahallisen tuen.
Kuva 3. Perhe Gaziantepissä (ylärivi oikealla)
Aleppon maaseudulta paennut, viisihenkinen AbdAlslamin perhe asuu Gaziantepin reunamilla. Talon kellarissa sijaitseva koti, jossa on kaksi huonetta, keittiö ja wc, on heille järjestyksessään jo neljäs muutaman vuoden sisään. Syyrian pakolaisten virta Turkkiin on aiheuttanut pulan asunnoista. Samalla asuntojen vuokrat ovat kaksinkertaistuneet. Niinpä hyvää ja halpaa asuntoa on vaikeaa löytää.
Yhdistetyssä makuu- ja olohuoneessa on matot lattialla ja seinän vierustalla olevat patjat toimivat päivisin sohvina ja öisin sänkyinä. Toinen huone toimii vierashuoneena. Huoneiston eteiseen on viritetty keinu lapsille. Vanhin poika tekee läksyjä, tyttö on juuri keinunut hetken. Nuorin poika viettää vielä paljon aikaa äitinsä sylissä.
Koko Abdalslamin perhe on saanut keuhko-oireita kivihiilikaminan savuista, siitä huolimatta, että he ovat käyttäneet kalleinta ja parasta mahdollista kivihiiltä. Perheen pikkupoika poltti lisäksi kätensä kaminan kylkeen. Isä suunnittelee, että he muuttavat sähkölämmitteiseen taloon, heti kun heillä vain on varaa siihen.
Perheen isä työskenteli Syyriassa asianajajana ja äiti arabian kielen opettajana. Nyt mies työskentelee syyrialaisen omistamalla vaatetehtaalla asiakaspalvelijana, vaimo etsii epätoivoisesti töitä. He elävät pitkälti Turkin valtion avustusten turvin.
“Syyriassa eläisin kuin kuningas sillä rahalla, mitä meillä menee elinkustannuksiin täällä Turkissa”, toteaa perheen isä, Bashar Abdalslam.
Kuva 4. Öncüpinarin pakolaisleiri, Kilis (keskirivi vasen)
Kilisin Oncüpinarin leirillä on viisi eri koulua; esikoulu, peruskoulu sekä lukio. Kouluissa on niin paljon oppilaita, että oppilaat opiskelevat kahdessa vuorossa, tytöt käyvät koulua aamupäivällä, pojat iltapäivällä. Peruskoulu on kaksikerroksinen ja sen ensimmäisessä kerroksessa opiskelevat esikouluikäiset lapset.
Koululaisille opetetaan varsinaisten aineiden lisäksi leiriolosuhteissa asuville tärkeitä asioita, kuten käsien pesua sekä terveys- ja hygieniaoppia.
Leirillä on myös oma keskus vammaisille ja autistisille lapsille. Siellä opetetaan muun muassa lukemista, kirjoittamista, laulua ja kuvaamataitoa.
Kuva 5. Izmir Basmane (keskirivi keskellä)
Länsi-Turkissa sijaitseva Izmir toimi aiemmin ”ovena Eurooppaan” monelle Syyrian pakolaiselle. Izmir on Turkin yksi suurista Syyrian pakolaisten keskittymistä. Basmanen pahamaineisessa kaupunginosassa asuu runsaasti pakolaisia sekä pakolaisia laittomasti salakuljettavia tahoja.
Väärennettyjä ja huonolaatuisia pelastusliivejä myytiin edelleen kaupoissa vuonna 2019.
Moni Turkissa asuva pakolainen taistelee toimeentulonsa kanssa. Asuntoja ei riitä kaikille. Tai siihen ei ole varaa. Lisäksi asuntojen hinnat ovat nousseet jyrkästi kaupungeissa, joihin on muuttanut paljon Syyrian pakolaisia. Kilpailu asumiskelpoisista kodeista on kova. Vähävaraiset syyrialaiset päätyvät kaupunginosiin ja asuntoihin, joissa turkkilaiset eivät halua enää asua.
Monet joutuvat jakamaan asunnon useamman perheen kesken. Toiset asuvat keskeneräisissä rakennuksissa, kaupoissa, autotalleissa, kellareissa tai itse kyhätyissä suojissa.
Jos vessan joutuu jakamaan monien kanssa tai sitä ei ole, tai puhdasta vettä ei ole saatavilla, se altistaa monille sairauksille, kuten ripulille.
Kuva 6. Öncüpinarin pakolaisleiri, Kilis (keskirivi oikealla)
Kilisin Öncüpinarin pakolaisleiri on ollut Turkin mallileiri monessa suhteessa. Kaikki leirillä näyttää erittäin siistiltä ja hyvin järjestetyltä.
Kilisin Öncüpinarin pakolaisleirissä oli vuonna 2019 yhteensä 3099 konttia. Yhdessä kontissa asuu keskimäärin neljä henkeä. Haastattelun aikoihin leirillä asui 9855 henkeä, joista 60 % oli alle 18-vuotiaita.
Konteissa on olohuone, keittiö, suihku ja vessa ja niihin tulee juokseva vesi ja sähköt.
Leirin uudessa osassa on konttikoteja kahdessa kerroksessa. Vastapestyä pyykkiä roikkuu lähes jokaisen kodin edustalla. Leirin alueen tiet ovat kivipäällysteisiä. Kujia valaisee katulamput.
Turkin viimeiset, jäljellä olevat leirit ovat konttileirejä. Niissä pakolaiset saavat kuukausittaisen tuen valtiolta, konteissa on omat suihkut ja vessat ja juotavana on puhdasta vettä.
Pakolaiset saavat myös ilmaisen terveydenhoidon ja lääkkeet. Leireillä on lääkäreitä ja sairaanhoitajia.
Kuva 8. Izmirin Pahvinkerääjät (alarivi vasen)
Moni Syyrian pakolainen suuntasi kulkunsa Länsi-Turkin Izmiriin siinä toivossa, että he pääsisivät sieltä veneellä Kreikkaan ja sitä kautta muualle Eurooppaan. Suuri osa Izmirissä edelleen asuvista syyrialaisista on yrittänyt ainakin kerran veneellä meren yli Kreikkaan. Matkan epäonnistuttua he ovat jääneet Izmiriin “toistaiseksi”, miettimään ja katsomaan, mitä seuraavaksi.
Izmirissä noin kolmasosa Syyrian pakolaisista asuu siellä laittomasti, ilman virallista pakolaisstatusta. Kielitaidottomina ja erityisesti rekisteröimättöminä heidän on lähes mahdotonta saada kunnollista työtä elättääkseen itsensä.
Niinpä Syyrian pakolaiset tekevät lähes mitä tahansa työtä, mitä käsiinsä saavat.
Izmirin kaduilla roskia ja pahvia keräävät ja niitä eteenpäin myyvät pakolaiset ovat tuttu näky.
Nämä kaksi miestä sanoivat nimikseen ”Mahmud” ja ”Ahmad”, mutta nimet ovat todennäköisesti keksittyjä.
7. Perhe Istanbulissa (alarivi keskellä)
Alepposta Turkkiin paennut perhe asettui asumaan Istanbulin esikaupunkialueelle. Perheen poika, Nasser, 21, tuli Turkkiin yksin ollessaan ainoastaan 16-vuotias. Leskeksi jäänyt äiti Emira, 44, hänen kaksi tytärtään ja vävy seurasivat perässä pari vuotta myöhemmin, sen jälkeen kun heidän talonsa Aleppossa pommitettiin maan tasalle.
Nasser työskenteli aluksi vaatetehtaalla, jossa hän nukkui housunnappeja valmistavan koneen vieressä. Hän sai palkkaa 800 Turkin liiraa (73 €) kuukaudessa. Nykyisessä työssään hän ansaitsee 2000 TL (180 €) kuukaudessa.
Kuusihenkisen perheen elanto on tiukilla, sillä Nasser on perheen ainoa elättäjä, eivätkä he saa Turkin valtiolta tarpeeksi tukiaisia. Pikkupoika, Abdul, 1,5 vuotta, on perheen tyttären ja vävyn Alin, 23, poika. Alin selkä on vammautunut niin, että hän ei kykene tekemään töitä.
Abulille odotettiin haastattelun aikana pikkusisarusta.
Kun perheen äidiltä, Emiralta, kysytään, mikä on hänen unelmansa, hän liikuttuu kyyneliin.
“Tunnen itseni onnelliseksi ja kunnioitetuksi, sillä kukaan ei ole kysynyt minulta tällaista kysymystä pitkään pitkään aikaan.”
Sen jälkeen Emira sanoo, että hänellä ei ole unelmaa, mutta hänellä on toive: “Toivon, että seuraava sukupolvi ei tule koskaan kokemaan samanlaista kohtaloa, kuin me. Ei kokemaan sotaa, eikä kokemaan sitä, minkälaista on tulla kohdelluksi huonosti oman uskontonsa takia.”
Kuva 9. Baarinpitäjä Istanbulin lähiössä (alarivi oikealla)
Istanbulin esikaupunkialueella asuva Saleh AlSaleh, 35, on kotoisin Aleppon pohjoispuolelta. Hän tuli Turkkiin salakuljettajien avustamana Libyasta.
AlSaleh työskenteli aluksi kenkätehtaassa, sillä hän on alkuperäiseltä ammatiltaan suutari. Saatuaan kerättyä hieman säästöjä, hän toi Turkkiin myös perheensä. Hänellä on vaimo ja neljä lasta. Saleh puhuu turkin kieltä, joten hän on työskennellyt aiemmin myös arabian kielen tulkkina turkkilaisessa sairaalassa sekä hotellissa. Kuvan ottamisen aikana hän oli juuri perustanut baarin ja paikka oli juuri avattu. Kuvassa yksi hänen pojistaan pelaa tietokoneella.
Baari sijaitsee alueella, jossa asuu runsaasti syyrialaisia. Saleh kertoo, että hänen vanhassa kotikylässä asui ainoastaan 7000 ihmistä ja heistä 300 asuu nyt samalla alueella, jossa hänen baarinsa sijaitsee. Saleh suhtautuu tulevaisuuteensa luottavaisesti.
“Oman bisneksen pitäminen tietää epävarmaa rahantuloa, mutta ainakin olen oman itseni pomo. Se on paljon mukavampaa, kuin muille työskenteleminen, enkä tule silloin väärin kohdelluksi.”